Lepopäivää!

Noniin, heippati vaan! Eilen lujaa Facebookis lupailin, et olisin jo eileen kirjootellu tänne lisää päivitystä, mutta enhän mä ny sitte keriinnykkään. Siihen tuli pari muuttujaa jotka vei päivän treenitki melko pitkälle iltapäivään, ja blogailulle ei jääny yhtään aikaa! Että anteeksi nyt kaikille turhasta lupauksesta! Nyt kuitenkin tulin päivittelemään tänne tätä tekstiä heti aamusta, et olis ees mahrollisimman lähellä tuota luvattua ajankohtaa. Eli tulin heti, kun voin, heh. ;)

Tänään on lepopäivä! Ei minkäänlaisia treenejä. Tuntuu silt ku olisin lomalla. Ainakin vielä. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin illasta on jo aika rauhatoon ja närkästyny olo, ku ei mihkään oo saanu mennä purkaan energisyyttänsä. Hihi. Mutta nyt on ainakin vielä hyvä olla.

Normaalisti herään aamusin joko seiskaa vähä ennen tai vähän jälkeen. Tänään kuitenki heräsin vasta 07.40. Taitaa se treenailu alitajuntaanki vaikuttaa, kun näin lepopäivänä yhtäkkiä uni maistuuki pidempään. ;) Nukun kuitenki yöt oikeenki mukavasti!

No, tänään heräilyni jälkeen en oo siis paljoo ehtiny tekeen. Pyykit pistin koneeseen pyöriin ja makselin vähän laskuja. Eipä tuo laskunmaksu mukavaa puuhaa oo! Rahat lähtee tililtä ja tuntuu et mitään ei jää käteen. Eipä sitä oikeestaan mitään käteen jääkään, kun nyt näin oikeen konkreettisesti ajatellaan. Olis se niin kiva ku kaiken sais pitää mitä tilillensä saa, mut ei, kaikki on niin älyttömän kallista täs maailmas. Eipä siinä auta ku pienen ihmisen sopeutua, vaikka kuinka pannuun ottaaski.

Tänään en ny muuta sitte aiokaan tehrä ku siivota. Isä ja hänen vaimo tulee huomenna kyläileen, mitä on ootettu taas ku kuuta nousevaa. =) Eipä tää kämppä ny mitenkään kauheen sotkus oo muutenkaan, mut pintoja on aina hyvä pestä ja viedä vanhoja lehtiä ulos, jne. Että saa vähän sellasta entistä siistimmän tuntua. ;)

...

Treenit on menny oikeen hyvin. Eilisestä salitreenistä ei oo oikeen muuta mainittavaa ku se, että rasittaa ku ne ihmiset vaan istuu sielä laitteissa ja siinäs ny oottelet vuoroas sitte. Eilen oli reisikoukistuslaittees pari jätkää, olivat niin samanoloosia kaikin puolin, et tuumasin Heimolle, ovatkohan veljeksiä. Heh, heh. No mut jokatapaukses, ne oli siinä laittees ja ku ne lähti siitä, menin laittaan kamani laitteen vierelle ja aioin alkaa treenaamaan, kun toinen näistä pojista tuli siihen et hei me treenataan täs vielä. Olivat vissiin käyneet peilailemassa vaan välillä itteään, kun siinä peilin edessä seisoskelivat vieretysten ja puhuivat ja naureskelivat jotain. En pahemmin kuunnellu siinä vaihees koulutusta. ;) Olihan ne juomapullot jättäneet siihen lähelle koneen edustaa mut ajattelin et ne meni johonkin läheiseen laitteeseen ja pullot vaan jäi siihen. No, kyselin siinä et kuinka monta sarjaa niillä on jälellä, ja tuumasivat että kaksi. Sanoin sitte vielä suoraan niille, et "joo ku te lähitte tästä pois, niin sen takia mä tähän tulin". Lähinnä siks et tollanen on ihmeellistä mun mielestä et lähretään laitteesta pois ja sitte ei anneta kuitenkaan muiden käyttää sitä. Eipä Heimokaan näyttäny oikeen tosta niiden toiminnasta tykkäävän. Että näin. Pojat ei näyttäneet oikeen tykkäävän mun kommentista, mut treenasivat kyllä nopeeta ja lähtivät pois. Ja me päästiin sitte siihen laitteeseen.

Loput treenit meni oikeen hyvin, parin liikkeen paikkaa piti päikseen vaihtaa, ku prässis oli sellanen poika, joka aina ensin teki liikkeen, sit istu vähän aikaa, lisäs laitteeseen painoa, istu taas vähän aikaa ja taas meni hetkeks tekeen ja taas istuun. Sillä kesti siinä aika kauan, joten me tehtiin toinen liike siinä välis, mut heti ku oltiin valmiita niin prässi vapautuki, joten oli aika nappisuoritus sen suhteen. Ei päässy sykkeet pahemmin laskeen. ;)

Sykkeistä puheenollen! Toissapäivänä treenissä sykkeet nousi aika korkeisiin lukemiin, pistän siitä tähän kuvan alle.

Heh, ei oo mulla koskaan menny sykkeet noin korkeelle, ja en ees huomannu et ne nousi noin. Kyllä vesi valu totuttuun tapaan silmistä, mutta ei ollut niin mahdottoman raskas olo tai mitään. Kyselin valkulta mitä hän tuumaa, onkohan mun kello rikki. Valkku tuumas et ei oo rikki, ei tuota tartte pelästyä. Heimo sano sitte treenin jälkeen, et jos mä olisin kestävyysurheilija niin noi olis ihan mahtavat sykkeet, kehittymisenki kannalta. Tuli kyllä hyvä mieli! =)

Muutenkin mun leposykkeet on alkanu laskeen. Ennen jo pelkästään treeniin valmistautues mun sykkeet oli yli 90, joskus jopa yli 100. Nykyään ne on max. 72 ja sohvalla makoillessa oon kerran kattonu, niin oli reilu 60. Mahtavaa. Mulla on aina ollu korkeet sykkeet ja hitaat sykkeenlaskut, mut nyt se alkaa olla toisinpäin. Paitsi treenatessa ne edelleen nousee, todistetustikin, suht korkeelle. ;)

...

Voi mä oon alkanu niin haaveileen kesästä ja kesän ruoista sitte, ku saa syödä vapaasti. Mä oon eniten kyllä haaveillu vaan siitä grillimakkarasta ja Turun sinapista! :P Mä oon ihan mahoton grillimakkaran ystävä kesääsin. Viimeki kesänä piti melkeen joka päivä saaha grillimakkaraa. Sit kerran grillattiin porukoilla, ja söin siellä vissiin putkeen kolme niitä makkaroita, ja sen jälkeen ei enää tehny niitä mieli. Paitsi, et nyt tällä viikolla se on taas alkanu. No eileen sitte käytiin Heimon kans ohimennen jossain konetapahtumas joka järjestettiin jonkin liikkeen pihas ja sieltä sai ilmasta makkaraa, hillo-sokerimunkkia ja mehua. Heimo niistä nautiskeli, minä istuskelin syrjemmässä. Makkaraa ei Heimokaan saanu, sielä oli taas osattu niinki hyvin organisoida tää makkaranpaisto (kuten valitettavasti edellisinä parinakin vuotena), että makkarat oli loppunu grillistä ja kylmät oli vaa tiskissä joita he paisteli. Meillä oli niin kiirus aikataulu, ettei me keritty jäädä siihen ootteleen. Pullaa teki minunkin aluksi mieli, mut sitte ku mietin sitä vattakipua mikä siitä tulis, ei tehny enää yhtään mieli sitä pullaa. Heh, kiitänpä aivan erityisen vaikeaselkoista mahaani, kerrankin!, tämän kiusauksen voittamisesta. Siis ei kerrankin kiusauksen voittamisesta, se ny on arkipäivää, mut kerrankin saan mahaani jostain kiittää. ;)

Toki kesään on vielä aikaa ja aikaa on siihenkin kun saa syödä kaikkee erilaista ja mukavaa, mutta kun pitää mielessä että se aika on tulossa eikä tämä ruokavalio ole lopullinen, niin jaksaa taas aivan erilaasella fiiliksellä tarpoa matkaansa eteenpäin. Eilen ite asias mietin et voi kyllä käydä niinki et ku annetaan syyä mitä haluaa, ni aika nopeesti silti syö samaa mitä muullonki tuon mahan takia, se ku tulee kipeeks niin herkästi. Et eipä siinä kauheesti sitä ootettavaa oo. Terveellisemminhän mä ny elän ku silloon ku sain syyä ihan mitä huvitti, kuinka paljon ja millon huvitti. :D

...

Pitää muuten korjata tännekin asiaa, eli Plastiikkakirurgia Fin-Estin Seinäjoen toimipiste tekee kyllä niitä suihkurusketuksia, mutta ne tehdään Alajärvellä. Tää tuli esiin aikaa varatessani, mutta se ei kauan harmittanut, kun sieltä niin mahtava asiakaspalvelija kertoi Seinäjoen vaihtoehdoista, joihin voisin aikaa varailla. Nyt varasin sitten ajankin suht nopeesti toiseen liikkeeseen, ja sinne mulla on aika ens viikon torstaina ekan kerra. Katellaan vähän sävyjä ja kokeillaan, tuleeko allergista reaktioo tai mitään. Toivottavasti ei tulis, ne on kyllä niin kenkkumaasia noi allergiat!

Kisat sen ku lähenee! Tasan kaks viikkoa, mahtavaa! Yleisfiilis on mahtava, mut täytyy mun sanoa et on se jännityski sieltä jo vähän päätään nostanu. Meen silti paikalle omana ittenäni ja hoidan homman kotiin ittevarmana ja luottavaasena. Kyllä se siitä, kun ei vaan liikaa aattele sitä jännitystä. Mä oon muutenki niin kova jännittään, et se voi pilata sitte kaiken loppupeleis. Mut oon onneks oppinu jo vähän elään ton jännityksen kans eikä se ny niin pahaks oo enää viimeaikoona päässy! Mulla on vahva usko, että hengissä sieltä selvitään. ;)

Mua ehkä jännittää eniten se, et jos sielä kisois on jotain uusia esityksiä, ni jos niiden kuvioita en opi. Mut onhan siinä ny se päivä aikaa ensin opetella, ja opin mä ne hienosti viimekski, joten tuskin tuottaa ongelmia. Pääasia on, et ei epäile itteensä ja tekee kaiken niin kunniakkaasti et ei tartte katua jälkeenpäin. Yritän siis kaikin puolin kertoa mikä jännittää mut tuoda ilmi myö sen, et uskon kisan menevän hyvin ja saavani sen omalta osaltani kunniakkaasti päätökseen, vaikka jännitys nosteleekin päätään taka-alalla.

Mut hei, kaks viikkoa! Se on yks siivenisku vaan, kisat on ihan lähellä! En oo koskaan ollu noin suuris kisois, ja oon kyl niin innoissani! Laivallaki oon ollu viimeks joskus ala-asteikääsenä, joten laivallekin on ihan hirmu hauskaa päästä! Tästä tuli ny niin todellista ku maksoo noi risteilyliputki, ettei mitään rajaa! Nyt se on oikeen konkreettista sitte.

Kisan jälkeen mä lupaan laittaa tänne paljon kuvia. Oon jo Heimon nakittanu kuvaamaan aina välillä sielä kisois, niin saa ihania muistoja! Saa vaan nähä et kuinka sielä saa kuvattua tai mitään, miten lava on jne. Mut aika näyttää! Ja vaikkei saiskaan kuvia, niin muistot elää kyllä aina niin lämpiminä!

Muutenkin ittevarmuutta ja innostusta nostaa tää, ku n tehny ittensä kans niin paljon töitä. Työ ei saa olla turhaa, ja vaikka en jatkoon pääsiskään niin ei se kyllä turhaa ookaan! Vielä tulee paljon kisoja, jos vaan mun ja valkun suunnitelmat käy toteen! =) Ihan mahtavaa! Lisäks oma haaveeni omasta kropastani on kans käyny toteen: oon saanu lihasta enkä oo mikään roina-riuku enää, niinku ulle on pentuna tavattu sanoa. ;) Eli kaikin puolin aattelen, et mä oon jo tavallaan voittaja, kun oon jaksanu tehrä tällaista työtä ja oon ylipäätään päässy tällasiin kisoihin mukaan. Mutta; kun yhden vaiheen voittaa, tietysti sitä hinhiööttee uusia voittoja, joten päättävääsenä vaan noihin kisoihin!

Niin ja muuten; mitä enenmpi sinne tuttuja tulee, sen paree, eli lippuja vaan varailemaan Viking XPRS-risteilyltä! ;) Mä oon vaan soittanu sinne Viking Linelle ja sanonu et 5.4. miniristeily joka lähtee Helsingistä, laivaan astuminen alkaa klo 21, risteily lähtee klo 21.30 ja sielä risteilyllä käydää Fitness Cover Girl-semifinaali. Kyllä ne on sen hetken ettimisen jälkeen aina löytäneet! ;)

...

No joo, josko tää hehkutus ny sais alkaa riittään ja mä painuisin tonne aamutohinoihin ja siivoilupuuhiin! Mahtavaa lauantaita kaikille! =)

Suski

Monenlaista

taas meni hetki siitä, kun oon viimeks kirjootellu. On ollu ny vähän haipakkaa niin kodin ku treenailujenki kans, ja ny sain sitte vähä luppoaikaaki ilman, et on taju kankaalla koko aika. ;)

Aloon tos miettimään, et oon tosi vähän kertonu ylipäätään kisoista mitään. Kisoista on tullu sivumennen aina mainittua, mut ei tarkemmin, et mistä täs hommas on kysymys. Mähän siis olin syksyllä 2013 Fitness Cover Girl-kisojen esikarsinnoissa Kauhajoella, josta pääsin jatkoon. Nyt samaisten kisojen semifinaalit on 5.4. Helsingistä lähtevällä laivalla, Viking Line XPRS-risteilyllä.

Siihen on nyt valmistauduttu sitte sieltä karsinnoosta lähtien. Treenien ja ruokavalion lisäks on tullu harjooteltua kävelyä ja esiintymistä. Kisaan tuli keksiä oma talent-esityskin, jota on nyt hiottu ja harjooteltu ahkerasti. Lisäks kisoija varten tuli ostaa korkeemmat korkkarit mitä mulla karsinnois oli, ja niiden kans on saanu opetella kävelyä oikeinkin ahkerasti! Noin kuukautta ennen kisaa tulikin sitte ilmootus, että kisoissa tulis olla myös täyspitkä iltapuku. Saatiin aikalailla järjestellä asioota, et sen hankinta tuli mahdolliseksi, mutta nyt sekin roikkuu henkarilla, valmiina kisoihin.

Eli kaikennäköistä on saanu täs valmistella kisoja silmälläpitäen! Paljon on tullu opittua uusia asioita ja haastettua itteensä kaikinpuolin, ja vaikka tuntuu et suht iso duuni on jo takana, niin se varsinainen koitos on vasta edessäpäin.

Kisan yhteistyökumppanina toimii niinkin suuri yritys kuin plastiikkakirurgia Fin-Est! Mahtava juttu! Mun täytyy varailla kisaa varten suihkurusketusaikakin, ja oon nyt selvitellyt asiaa, ja Fin-Estin Seinäjoen toimipisteessä on tämäkin mahdollista! Ompa ihanaa, et kerrankin Seinäjoelta löytyy tarvitsemansa, eikä tartte lähtee siis merta edemmäs kalaan. ;) Pistän sinne viestiä ennenko lähretään salille, josko sieltä sitten ajan saisin. Vähän mua kyllä jännittää eka suihkurusketus, mulla ku ei siitä minkäänlaista kokemusta oo. Mutta kokeilemalla tuokin selviää, että millasta homma se sitte on!

...

Treenit on koventunu nyt sunnuntaista. Oon ollu aika puhki, nukun yhdet tai kahdet (päivästä riippuen) päikkärit päivässä, 1-2h kerrallaan. Ja tämä siis yöunien lisäksi! :D Äiti kehui eilen mun unenlahjoja kun kerroin, että toissailtana Heimo katteli telkkarista jotain ohjelmaa mikä mua ei kiinnostanu ja sovittiin, et sen jälkeen katellaan jotaki mikä muaki kiinnostais. Kysyin, voinko nukkua sen aikaa, ja vastaus oli myönteinen. Oikaisin sohvalle Heimon kainaloon, meni varmaan kaks sekuntia ja nukuin ohjelman loppuun asti. Äiti tuosta kummasteli, kuinka sainkin niin hyvin unta ja tuumasin vaan, että oon mä kyllä ollut väsyksissäkin. Ite oon tyytyväänen kun saan nukuttua, niin ei mee yliväsyn puolelle. Ja kun saan päivässä aina tehtyä kuitenkin ne arkiaskareet moitteettomasti niin, ettei tuo nukkuminen haittaa muuta elämää, niin mikäs siinä. Eipä se oo pois keltään, tuo mulle vaan lisää energiaa.

...

Ruokavaliosta sitte taas muutama sana. Haluun tässä vaiheessa täsmentää, että vaikka puhunkin täällä blogissa aina syömisestä niin se ei tarkota sitä, että mä syön jatkuvasti! Sain meinaan tässä taannoin palautetta juurikin tuosta asiasta, joten haluan sen nyt näin kaikille lukijoille täsmentää, että mistään ylensyönnistä tai vastaavasta ei tässä ole kyse.

Eli mä kirjotan ruokavaliosta siks, koska tää on mulle ihan uudenlaista, olla ylipäätään millään ruokavaliolla, ja puran fiiliksiäni tänne blogiin sitten. Josko joku toinen joka myös on ruokavaliolla, tunnistaas ittensä ja saisi sitäkin kautta voimaa jatkaa ko. ruokavaliolla huomatessaan, ettei olekaan yksin tän asian kanssa. Tää harrastus meinaan tuntuu kyllä yksinäiseltä välistä. Muut ihmiset syö niinku tykkää, ilman mitään rajotteita. Minä tuun purkkieni ja purnukoitteni kanssa ja saan ottaa vastaan kritiikkiä siitä, kun mikään ei kelpaa. Katselen siinä muiden herkutteluja ja tutkailen välillä kelloa, milloin minäkin saisin jotain suuhuni laittaa. Mutta en oo antanu sen masentaa (mitä se ei-niin-kannattavalla ajatusmaailmalla mahdollisesti voisikin tehdä), vaan oon pyrkinyt iloitsemaan jokaasesta ruokahetkestä ja siitä, että saan syödä hyvää ja terveellistä ruokaa, mistä vatsa ei tuu kipeeks ja mikä edesauttaa joka kerta mun kehitystä, ja joka kerta oon pikkiriikkisen pienen askelen lähempänä tavoitettani.

Lisäks nää ajat on välillä mukavia ja kevyitä, joskus tosi raskassoutuusia ja mun omaa oloani helpottaa suuresti, kun saan niitä vähän kirjoottamalla purkaa. Sen jälkeen oon taas täynnä voimavaroja, kun saan vähän huonoa oloa sisältäni pois. Vaikka en manaiskaan mitään ääneen, mutta kokonaiskuvan kartottaminen tänne blogiin kirjottelemalla helppaa kummasti!

Lisäks mä kerron kuulumisia täällä kaikinpuolin niistä kiinnostuneille. Mulla ei oo ollu pahemmin aikaa tavata tuttuja ja ystäviä ja oon kuullut että jotkut haluis tosissaan tietää mitä kuuluu, joten täähän on kaikkein aikaa säästävin tapa. Kerronhan mä yleisesti muutenkin kuulumisia: niin arkielämään ku treenailuunkin liittyen, enkä mä silti koko ajan treenaa tai koko ajan kamppaile arjen kanssa; nää kaikki asiat jakautuu omille osa-alueilleen mun pienen elämäni ympyrässä. Lisäksi mä kerron melki joka päivityksessä jotain Heimosta eikä sekään tarkoota, että mä olisin Heimon kans koko ajan: Heimolla on työnsä ja mulla on tää treenaaminen ammattimielessä (tai ainakin suuritavoite päästä joskus ammattipiireihin, mikä toki vaatii vielä rutkasti töitä).

Eli samalla tavalla kun mä kerron kaikesta muustakin täs blogissani, niin samalla tavalla mä myös kerron kuulumisia ruokavaliosta. Ja joskus ruokavalioon liittyvät tekstit on pidempiä lähinnä siks, et tää on kyllä joskus niin täyttä tuskaa. Ja tää on niin laaja käsite ja pitää sisällään niin paljon erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia kuten itsensä kanssa kamppailemisen, että sitä tekstiä tulee kyllä tosi helposti!

Sitä sanotaan, että täyspainotteises treenaukses ite treeneillä on pieni osuus kokonaiskuvaan katsoen, ja valtaosan ympyrästä muodostaa ruokavalio. Josko tämä nyt avaisi vähän tätä tilannetta, että miksi mä kirjoitan niin paljon syömisestä, jos en kerta syö koko ajan. ;)

No joo, ruokavalio on nyt viime muutosten jälkeen pysyny samana. Tää on ollu mulle ehkä toisiksi helpointa aikaa; heti loppuvuoden ja alkukevään jälkeen. Toisaalta tää on ollu myös palkitsevinta aikaa: nesteet on lähteny hyvällä tahdilla, oon pirteempi ja tyytyväisempi itteeni. Treeneis saa päästää otsasuoni pullistellen ja joka treeni on entistä raskaampi, johtuen tästä ruokavaliosta. Ja jokainen ateria tuntuu kuin siunaukselta, koska sitä ruokaa on todella oottanu saavansa! Eli mitään sen suurempaa mainittemisen arvoosta ei nyt ruokavalioon liittyen tällä kertaa mulla oo kirjootettavana, ja kyllähän tuos tuli jo sen verta avauduttua, et eikö tämä oo jo käsitelty! ;)

...

Oon huomannu muuttuneeni määrätietoosemmaksi nyt tämän valmentajani tuoman uuden elämäntyylin myötä. En luovuta enää niin helposti missään asias, tuon tunteeni paremmin esille ja uskallan rohkeesti olla oma itteni. Ittevarmuus on noussu kohisten mutta kuitenkin niin, että oon tietoonen siitä kuka oon enkä kuvittele ittestäni liikoja. Välillä epäilen itteeni kyllä, että oonko nyt tarpeeks hyvä siinä ja siinä asiassa, tai että osaanko mä nyt varmasti tehdä jonkin jutun oikein. Mut siitäkin on selvitty, ku oon puhunu Heimon kans. Se on kannustanu mua tosi paljon eteenpäin.

Samoin valkun kans ku puhuu ja miettii ääneen, onko menny tekeen jonku jutun väärin, niin sieltä on tullu totuudenmukaanen vastaus siitä, onko tehty oikein vai väärin ja tsemppauksia jatkon varalle. Ainahan sitä jokaanen ihminen tekee väärin jotain asioita elämäs, mut sitä varten meillä on aivot; me opitaan virheistämme! Tarkootan vaan sitä, että mulla on niin mahtavat tukijoukot takanani ja mä arvostan niitä tosi paljon!

Oon huomannu myös herääväni joka aamu paljon onnellisempana, mitä heräsin esimerkiks puoli vuotta takaperin, puhumattakaan siitä millaisena nousin vuosi taaksepäin! Oon huomannu muuttuneeni ihmisenä tosi paljon. En tiedä huomaako sitä muut, mutta mä oon huomanu kokevani asiat eri tavalla; kypsemmin, vakaammin. Toki en mä mikään hissukka oo edelleenkään, kyllä sitä välillä räksyy ja paukkuu meilläkin, mutta niistäkin on selvitty. Esimerkiks ennen ku mä aloon olla nälkäänen, mua kiukutti niin mielettömästi ja aika nopeesti sen kyllä huomas kanssamatkustajatkin. ;) Nykyään ku oon nälkänen, oon hiljaa. Esimerkiks treenin jälkeen istun autossa hyvin rauhassa, en ees päätäni liikuta. Heimo jo tunnistaa musta sen piirteen: sillon ei kannata kysellä mitään. Se yleensä hölöttää mulle kaikenlaista. Heimo tietää et mä kuuntelen vaikken vastaiskaan. Mä en sillon avaa suutani, niin kaikki pääsee helpommalla, heh! Mutta tosiaan; viimeaikoona on tapahtunu kehitystä muuallaki ku fyysisellä puolella ja voin sanoa rehellisesti, että oon ylpee itestäni sen suhteen.

...

Oltiin viime viikonloppuna mun pikkubroidin rippijuhlilla, jonne tuli äidin puolen sukua kylään. Oli ihana reissu, vaikkakin raskas! Aivan mahtavaa oli nähdä sukulaisia, mutta sen reissun jälkeen olin kyllä tosi väsynyt! Se kaikki ikävä mikä purkautu kun niitä ihmisiä näki pitkästä aikaa, oli aika ylitsevuotava. Halailtiin paljon kaikkia ja vaihdettiin kuulumisia. Pikkuveli on taas niin komee puvussaan, ja isosiskona olin luonnollisesti hänestä ylpee! Pöytä oli laitettu koreeksi ja sielä oli jos jonkinnäkööstä leivosta kakkujen lisäksi. Mä en niitä voinu syyä, mutta hain Heimolle aina lautaselle lisää jotaki kakkua. Äiti tuli paikalla ja tuumas "oho", ja vastasin sille vaan et "ei ku mä vien nää Heimolle, pääsenpä ees jollain tavalla kytköksiin näiden herkkujen kanssa". Se päivä oli mulle kiusauksista tähän mennessä kaikkein suurin, mutta se voitettiin! Mä oottelin siinä sitte pari tuntia niiden herkkujen keskellä, ja painuin syrjään vetään omaa ruokaani. Sen jälkeen ei enää ees tehny mieli niitä herkkuja, ku sain ruokaa mahaani. Toki ei menny kauaa syömisen jälkeen, ku mua alko niin lujaa nukuttaan, et meidän piti lähtee kotiin. Mutta ejdittiin me ny sielä muutama tunti jo ollakin, ja ku juhlakalu itekin lähti kylälle kavereiden kans, katottiin mekin sopivaksi lähtee kotiin lepäämään. Juhlista mentiin videovuokraamon kautta kotiin ja katottiin leffoja. Heimo katteli, minä nukuin. Ja minä kattelin sitte niitä seuraavana päivänä uudelleen, jahka olin nukkunu ensin aamusta (yöunien päälle, oltuani välissä ensin pari tuntia hereillä) noin KOLMEN TUNNIN päikkärit. En tiiä mistä se väsy kumpus, mut sen jälkeen ei nukuttanu vasta ku illalla. Heh!

Mutta kyllä sukulaisia vaan oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Heimo tuli sielä hyvin juttuun, ja mikäs tuola on ollessa kun on mukavaa porukkaa ja niin sosiaalinen mies ku olla ja taitaa. Se ei kyllä tuppisuuksi jää missään tilanteessa! ;)

...

Tänään pitääs vielä mennä salille. Heimon piti päästä aikaasemmin mut sille oli taas duunissa ilmootettu, et ajapa vielä yks kuorma lisää. Ny meni taas kaikki aikataulut ja suunnitelmat usiksi mut onneks se ei ny pidennä ku tunnin sitä päivää. Mä en yksin voi salille mennä ku tänään on sellanen treeni missä ehottomasti tartten varmistajan. Joten oottelempa täällä kotona sitte. Salin jälkeen vasta saa ruoan, eli voin kertoo et on vähän tuskanen mieliala mut tähän on sen verta tottunu jo, et alkaa olla melko turta koko kuvioon noiden työaikataulujen suhteen. Ei meinaan ollu taas eka kerta, ja tuskin jää viimekseksi. Eipä noille mitään voi, se on elämää.

...

Mutta mä ny meen laittaan sille Fin-Estille sitä viestiä ajanvarauksesta ja laittelen kuvia sitte suihkurusketuksen jälkeen lopputuloksesta!

...

Ihanaa toivon-torstaita kaikille! <3 Pysykää terveinä ;)

Suski

pitkästä aikaa!

Jäi vähän tämä kirjoittelu vähemmälle, kun armas tietokoneemme sanoi käyttösopimuksensa irti. Nyt on sitten uusi kone tässä käsien alla. Kaippa tästä sitten tykkää, kun tähän vaan ensin tottuu. Näppis on ihan erilainen, ja niin on konekin. Merkkiuskollisena Applen tietokone meille tuli, mutta tämä tuntuu jotenkin kamalan hitaalta. Kaippa tähän pitää jotain juttuja säädellä niinkun nykytekniikkaan muutenkin, mutta uskon tulevani toimeen tämän kojeen kanssa vähintäänkin yhtä hyvin kuin edellisen kanssa loppuaikoina, eli siihen ei kovin paljon vaadita. Heh!

Kisat sen ku lähestyy. 3 viikkoa ja yks päivä, eli ne on hyvinkin pian! Ruokavaliota on taas muutettu sitä mukaa kun kisat lähestyy, ja se on tuonut mukanaan toisaalta uusia haasteita, toisaalta taas helpotusta. Tämä ruokavalio kun on sellainen, että näläntunnetta ei ole ollut ekojen kahden päivän jälkeen. Oon positiivisempi koko ajan, ja kaikki kärttyisyys on alkanut hiipumaan pois. Toki iltaisin ollessani ihan rättiväsynyt, on saattanu pientä tinttailua tulla, mut sekin on jääny tiiviiseen muutamaan sanaan, joka on katkennu sitte joko siihen etten jaksa kiukutella tai siihen, että nukahdan. Jep, jep. Eli aika rauhallista on meillä sen suhteen ollu.

Ruokavalio on tuonu sellasia haasteita, että vaikka henkinen puoli kukoistaa suorastaan, niin fyysinen puoli ei niinkään. Voimavarat nyt luonnollisesti hupenee jatkuvasti. Eli on hyvin todennäköistä, et se ärtyisyyskin tulee sieltä vielä päätään nostamaan ennen kisoja. Lisäks on ollu pahoinvointisuutta, mutta se on onneksi alkanut helpottamaan. Oli mulla hirveetä turvotustaki tuos yhres vaihees mut valkku tiesi sanoa, et vedenjuontia tuli muuttaa. Mulla oli senki suhteen vähän väärä tyyli. Nyt on vatsa voinut paljon paremmin! Mutta tosiaan, kyllä tämä kuluttaa niin henkisesti ku fyysisestikin, tämä laji. Koska väsyttää, koska on ylipirtee, koska voi huonosti, koska on ärtyynen ja koska saa kauheita tunteenpurkauksia; hetkessä rakastaa jotain pientä pahvinpalaakin niin mielettömästi, ja vartin päästä voi olla tympääntyny kaikkeen. Aika normaalilta kuulostaa, vai mitä? ;)

No sitte treenit! Nyt ennen kisoja treenit on koventunu. Lisäks aikaasemmin vedetyt treenit tuntuu muutenkin paljon raskaammilta tän uuden ruokavalion myötä. Sunnuntaina oli mulla muutenki huono päivä, olin aika krätyynen ja todellakaan kaikki ei menny putkeen. No treeni oli tosi kova, ja siinä sitte yhres liikkees saatoin pari tippaaki vääntää, otti meinaan niin lujaa voimille! Mutta tää on vähä sellanen laji ja sellanen vaihe, että se on vaan jaksettava. Vaikka treenit onkin tosi kovia, on vaan pakko tehdä toistoja!

Esimerkiks sitte jalkapäivänä sattu sellanen, et otti voimille vielä pahemmin ku selkäpäivänä. Toistelin vaan itelleni, et kukaan ei oo väittäny tän olevan helppoa. Paina ny vaan, niin voit olla itestäs sitte ylpee. Kyselin myös iteltäni, et missä vaiheessa musta on luovuttaja tullu. Eli toisin sanoen potkin itteeni persiille aina, kun tuntu ettei jaksa. Treenin puolenvälin jälkeen oli yks tosi raskas sarja, ja niin mä väänsin toistoja samalla ku vesi valu silmistä. Jotkut naiset vilkas mua ihmeissään, heh. En siis marissu sielä kovaan ääneen, vaan ähisin ja murisin toistojen kans ja vesi valu ihan normisti silmistä ilman mitään extra vollotusta. Siinä joku jo pidemmälle treeneissään edennyt mies katteli mun touhua ja hymyili leveesti ja morjesti. Se taisi tietää, mikä on homman nimi, heh heh. Ja olin NIIIIN ylpee itestäni kävellessäni pukkariin ja keskittyessäni joka askeleella siihen, ettei jalat lähe alta. Oli se vaan aikamoinen treeni!

Oon huomannu, et näis treeneis tulee paljon muutakin eteen ku treenien raskaus ja ruokavaliossa pysymiseen omistautuminen. Nimittäin muut ihmiset. Voi pojat, että jotkut ihmiset on kovia arvostelemaan! En osoita tällä nyt ketään erityisesti, mutta puhun ihan yleisesti! Mua ei oo kertaakaan kehuttu tästä ruokavaliosta. Paitsi ihana isosiskoni, hänen kommenteistaan tuli tosi hyvä mieli! <3 Mutta muuten, on tullut vastaan vain paheksuntaa. Kuka sanoo ettei tää oo tervettä, kuka kysyy onko toi ny normaalia, kuka sanoo että otan tän homman liian tosissaan, ja jotkut ihan vaan nauraa päin naamaa. Multa on jopa kysytty, että tekeekö muut kisoissa näin, että kannattaako munkaan nähdä vaivaa. Totesin vaan, että en tiedä mitä muut tekee, eipä se mua kiinnostakaan. Tää on mun tapani hoitaa hommat. Niimpä; mä hoidan hommat täysillä. Enkä kersku! Vaan mun tyylini on aina se; jos mä jotain teen niin teen sen sata lasis, tosissani enkä tapaa luovuttaa. Näin se on. Ja mä uskon, et fitness-urheilijalle se luonteenpiirre on melkeinpä välttämätön, jos haluaa menestyä ja kehittyä.

On vaan alkanu harmittaan tuo, kun niin moni tietää mua paremmin.. Vaikka en mä niiden kommenteista piittaa tai ala niiden mielen mukaan tekeen yhtään mitään. Mä kannan vastuun kuitenkin, ja kisoissa katsoessani itteeni peilistä mä en voi syyttää ku itteeni siitä, kuka sieltä peilistä mua kattoo takasin!

Täytyy kyllä antaa mun perheelle palautetta, ne on ollu niin mahtavasti mukana tässä! Pikkuveljelle voin aina puhua treeneistä, se jaksaa kuunnella. Isosiskosta kerroinkin jo, se antoi henkisestikin taas sellasta voimaa ja positiivisuutta kun läheinen ihminen kertoi kannustavia kommentteja tähän suuntaan, eikä tuominnut. Ja äiti on ollut niin mahtava, kun se on ymmärtänyt tän homman idean. Ihan mahtava juttu! Ihanaa, kun on tällaiset tukijoukot mukana! Ja Heimo, voi se on ollut niin mahtava! Se kertoo rehellisesti, missä vaiheessa mennään, onko tullut kehitystä jne. Heimo on tullu mun kanssa treenaamaan niin salia ku aerobistakin ja siitä oikeen huomaa, kuinka se haluaa olla läsnä noissa treeneissä. On niin ihanaa, kun ei yksin tartte treenata ja treeneissä voi kertoa miltä tuntuu! Uimassakin kun oltiin yks päivä, niin olin jo suht väsynyt, kun Heimo tuli uimaan viereiselle radalle, ja ui aina mun kohdalla, helminauhan toisella puolella. Se oli läsnä ne viimeset kierrokset, ja se tuntu kyllä ihan mahtavalta. Ja parasta on, että se on mukana kaikissa näissä käänteissä, niin onnistumisissa ku epäonnistumisissaki, hyvissä ja huonoissa päivissä, kaikissa tunteenpurkauksissa eikä se koskaan sano, että ei jaksa kuunnella. Se jaksaa aina kuunnella. <3 Se tulee kisaankin mukaan, mikä merkkaa mulle tosi paljon! En unohda koskaan, kuinka joku ihminen voikin olla toisen tukena! <3

Siitä puheen ollen, Heimolla on tänään synttärit! PALJON ONNEA MAAILMAN PARHAALLE HEIMOLLE!! <3<3<3 Maailman paras ja ihanin Heimo pääsee tänäänkin vetään vuosisadan vatsarääkkiä mun kans, huh huh että tuleeki kovat treenit!

Eilen oli myös Ernon nimipäivä, onnea rakkaalle Erno-vauvakonnallemme, joka kasvaa joka päivä hienoksi kilpikonnaksi. Söpöläinen söi eilenkin taas hiirenpoikasen hyvällä ruokahalulla. Minä en sellaseen kyllä koskisi, mutta tuo syö hyvällä ruokahalulla, kun ei raukka paremmasta tiedä, heh!

No joo, mä lähmen nyt valmistautumaan salille ja tutustuun tän koneen saloihin, kuinka tää pelittää. Ihan ihme juttuja kyseli jo ekan käynnistyksen ohessa. On tää jännää!

Ihanaa viikonloppua kikille! Ens kerralla pyrin jo laittaan kuviakin! ;)

-Suski-