Monenlaista

taas meni hetki siitä, kun oon viimeks kirjootellu. On ollu ny vähän haipakkaa niin kodin ku treenailujenki kans, ja ny sain sitte vähä luppoaikaaki ilman, et on taju kankaalla koko aika. ;)

Aloon tos miettimään, et oon tosi vähän kertonu ylipäätään kisoista mitään. Kisoista on tullu sivumennen aina mainittua, mut ei tarkemmin, et mistä täs hommas on kysymys. Mähän siis olin syksyllä 2013 Fitness Cover Girl-kisojen esikarsinnoissa Kauhajoella, josta pääsin jatkoon. Nyt samaisten kisojen semifinaalit on 5.4. Helsingistä lähtevällä laivalla, Viking Line XPRS-risteilyllä.

Siihen on nyt valmistauduttu sitte sieltä karsinnoosta lähtien. Treenien ja ruokavalion lisäks on tullu harjooteltua kävelyä ja esiintymistä. Kisaan tuli keksiä oma talent-esityskin, jota on nyt hiottu ja harjooteltu ahkerasti. Lisäks kisoija varten tuli ostaa korkeemmat korkkarit mitä mulla karsinnois oli, ja niiden kans on saanu opetella kävelyä oikeinkin ahkerasti! Noin kuukautta ennen kisaa tulikin sitte ilmootus, että kisoissa tulis olla myös täyspitkä iltapuku. Saatiin aikalailla järjestellä asioota, et sen hankinta tuli mahdolliseksi, mutta nyt sekin roikkuu henkarilla, valmiina kisoihin.

Eli kaikennäköistä on saanu täs valmistella kisoja silmälläpitäen! Paljon on tullu opittua uusia asioita ja haastettua itteensä kaikinpuolin, ja vaikka tuntuu et suht iso duuni on jo takana, niin se varsinainen koitos on vasta edessäpäin.

Kisan yhteistyökumppanina toimii niinkin suuri yritys kuin plastiikkakirurgia Fin-Est! Mahtava juttu! Mun täytyy varailla kisaa varten suihkurusketusaikakin, ja oon nyt selvitellyt asiaa, ja Fin-Estin Seinäjoen toimipisteessä on tämäkin mahdollista! Ompa ihanaa, et kerrankin Seinäjoelta löytyy tarvitsemansa, eikä tartte lähtee siis merta edemmäs kalaan. ;) Pistän sinne viestiä ennenko lähretään salille, josko sieltä sitten ajan saisin. Vähän mua kyllä jännittää eka suihkurusketus, mulla ku ei siitä minkäänlaista kokemusta oo. Mutta kokeilemalla tuokin selviää, että millasta homma se sitte on!

...

Treenit on koventunu nyt sunnuntaista. Oon ollu aika puhki, nukun yhdet tai kahdet (päivästä riippuen) päikkärit päivässä, 1-2h kerrallaan. Ja tämä siis yöunien lisäksi! :D Äiti kehui eilen mun unenlahjoja kun kerroin, että toissailtana Heimo katteli telkkarista jotain ohjelmaa mikä mua ei kiinnostanu ja sovittiin, et sen jälkeen katellaan jotaki mikä muaki kiinnostais. Kysyin, voinko nukkua sen aikaa, ja vastaus oli myönteinen. Oikaisin sohvalle Heimon kainaloon, meni varmaan kaks sekuntia ja nukuin ohjelman loppuun asti. Äiti tuosta kummasteli, kuinka sainkin niin hyvin unta ja tuumasin vaan, että oon mä kyllä ollut väsyksissäkin. Ite oon tyytyväänen kun saan nukuttua, niin ei mee yliväsyn puolelle. Ja kun saan päivässä aina tehtyä kuitenkin ne arkiaskareet moitteettomasti niin, ettei tuo nukkuminen haittaa muuta elämää, niin mikäs siinä. Eipä se oo pois keltään, tuo mulle vaan lisää energiaa.

...

Ruokavaliosta sitte taas muutama sana. Haluun tässä vaiheessa täsmentää, että vaikka puhunkin täällä blogissa aina syömisestä niin se ei tarkota sitä, että mä syön jatkuvasti! Sain meinaan tässä taannoin palautetta juurikin tuosta asiasta, joten haluan sen nyt näin kaikille lukijoille täsmentää, että mistään ylensyönnistä tai vastaavasta ei tässä ole kyse.

Eli mä kirjotan ruokavaliosta siks, koska tää on mulle ihan uudenlaista, olla ylipäätään millään ruokavaliolla, ja puran fiiliksiäni tänne blogiin sitten. Josko joku toinen joka myös on ruokavaliolla, tunnistaas ittensä ja saisi sitäkin kautta voimaa jatkaa ko. ruokavaliolla huomatessaan, ettei olekaan yksin tän asian kanssa. Tää harrastus meinaan tuntuu kyllä yksinäiseltä välistä. Muut ihmiset syö niinku tykkää, ilman mitään rajotteita. Minä tuun purkkieni ja purnukoitteni kanssa ja saan ottaa vastaan kritiikkiä siitä, kun mikään ei kelpaa. Katselen siinä muiden herkutteluja ja tutkailen välillä kelloa, milloin minäkin saisin jotain suuhuni laittaa. Mutta en oo antanu sen masentaa (mitä se ei-niin-kannattavalla ajatusmaailmalla mahdollisesti voisikin tehdä), vaan oon pyrkinyt iloitsemaan jokaasesta ruokahetkestä ja siitä, että saan syödä hyvää ja terveellistä ruokaa, mistä vatsa ei tuu kipeeks ja mikä edesauttaa joka kerta mun kehitystä, ja joka kerta oon pikkiriikkisen pienen askelen lähempänä tavoitettani.

Lisäks nää ajat on välillä mukavia ja kevyitä, joskus tosi raskassoutuusia ja mun omaa oloani helpottaa suuresti, kun saan niitä vähän kirjoottamalla purkaa. Sen jälkeen oon taas täynnä voimavaroja, kun saan vähän huonoa oloa sisältäni pois. Vaikka en manaiskaan mitään ääneen, mutta kokonaiskuvan kartottaminen tänne blogiin kirjottelemalla helppaa kummasti!

Lisäks mä kerron kuulumisia täällä kaikinpuolin niistä kiinnostuneille. Mulla ei oo ollu pahemmin aikaa tavata tuttuja ja ystäviä ja oon kuullut että jotkut haluis tosissaan tietää mitä kuuluu, joten täähän on kaikkein aikaa säästävin tapa. Kerronhan mä yleisesti muutenkin kuulumisia: niin arkielämään ku treenailuunkin liittyen, enkä mä silti koko ajan treenaa tai koko ajan kamppaile arjen kanssa; nää kaikki asiat jakautuu omille osa-alueilleen mun pienen elämäni ympyrässä. Lisäksi mä kerron melki joka päivityksessä jotain Heimosta eikä sekään tarkoota, että mä olisin Heimon kans koko ajan: Heimolla on työnsä ja mulla on tää treenaaminen ammattimielessä (tai ainakin suuritavoite päästä joskus ammattipiireihin, mikä toki vaatii vielä rutkasti töitä).

Eli samalla tavalla kun mä kerron kaikesta muustakin täs blogissani, niin samalla tavalla mä myös kerron kuulumisia ruokavaliosta. Ja joskus ruokavalioon liittyvät tekstit on pidempiä lähinnä siks, et tää on kyllä joskus niin täyttä tuskaa. Ja tää on niin laaja käsite ja pitää sisällään niin paljon erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia kuten itsensä kanssa kamppailemisen, että sitä tekstiä tulee kyllä tosi helposti!

Sitä sanotaan, että täyspainotteises treenaukses ite treeneillä on pieni osuus kokonaiskuvaan katsoen, ja valtaosan ympyrästä muodostaa ruokavalio. Josko tämä nyt avaisi vähän tätä tilannetta, että miksi mä kirjoitan niin paljon syömisestä, jos en kerta syö koko ajan. ;)

No joo, ruokavalio on nyt viime muutosten jälkeen pysyny samana. Tää on ollu mulle ehkä toisiksi helpointa aikaa; heti loppuvuoden ja alkukevään jälkeen. Toisaalta tää on ollu myös palkitsevinta aikaa: nesteet on lähteny hyvällä tahdilla, oon pirteempi ja tyytyväisempi itteeni. Treeneis saa päästää otsasuoni pullistellen ja joka treeni on entistä raskaampi, johtuen tästä ruokavaliosta. Ja jokainen ateria tuntuu kuin siunaukselta, koska sitä ruokaa on todella oottanu saavansa! Eli mitään sen suurempaa mainittemisen arvoosta ei nyt ruokavalioon liittyen tällä kertaa mulla oo kirjootettavana, ja kyllähän tuos tuli jo sen verta avauduttua, et eikö tämä oo jo käsitelty! ;)

...

Oon huomannu muuttuneeni määrätietoosemmaksi nyt tämän valmentajani tuoman uuden elämäntyylin myötä. En luovuta enää niin helposti missään asias, tuon tunteeni paremmin esille ja uskallan rohkeesti olla oma itteni. Ittevarmuus on noussu kohisten mutta kuitenkin niin, että oon tietoonen siitä kuka oon enkä kuvittele ittestäni liikoja. Välillä epäilen itteeni kyllä, että oonko nyt tarpeeks hyvä siinä ja siinä asiassa, tai että osaanko mä nyt varmasti tehdä jonkin jutun oikein. Mut siitäkin on selvitty, ku oon puhunu Heimon kans. Se on kannustanu mua tosi paljon eteenpäin.

Samoin valkun kans ku puhuu ja miettii ääneen, onko menny tekeen jonku jutun väärin, niin sieltä on tullu totuudenmukaanen vastaus siitä, onko tehty oikein vai väärin ja tsemppauksia jatkon varalle. Ainahan sitä jokaanen ihminen tekee väärin jotain asioita elämäs, mut sitä varten meillä on aivot; me opitaan virheistämme! Tarkootan vaan sitä, että mulla on niin mahtavat tukijoukot takanani ja mä arvostan niitä tosi paljon!

Oon huomannu myös herääväni joka aamu paljon onnellisempana, mitä heräsin esimerkiks puoli vuotta takaperin, puhumattakaan siitä millaisena nousin vuosi taaksepäin! Oon huomannu muuttuneeni ihmisenä tosi paljon. En tiedä huomaako sitä muut, mutta mä oon huomanu kokevani asiat eri tavalla; kypsemmin, vakaammin. Toki en mä mikään hissukka oo edelleenkään, kyllä sitä välillä räksyy ja paukkuu meilläkin, mutta niistäkin on selvitty. Esimerkiks ennen ku mä aloon olla nälkäänen, mua kiukutti niin mielettömästi ja aika nopeesti sen kyllä huomas kanssamatkustajatkin. ;) Nykyään ku oon nälkänen, oon hiljaa. Esimerkiks treenin jälkeen istun autossa hyvin rauhassa, en ees päätäni liikuta. Heimo jo tunnistaa musta sen piirteen: sillon ei kannata kysellä mitään. Se yleensä hölöttää mulle kaikenlaista. Heimo tietää et mä kuuntelen vaikken vastaiskaan. Mä en sillon avaa suutani, niin kaikki pääsee helpommalla, heh! Mutta tosiaan; viimeaikoona on tapahtunu kehitystä muuallaki ku fyysisellä puolella ja voin sanoa rehellisesti, että oon ylpee itestäni sen suhteen.

...

Oltiin viime viikonloppuna mun pikkubroidin rippijuhlilla, jonne tuli äidin puolen sukua kylään. Oli ihana reissu, vaikkakin raskas! Aivan mahtavaa oli nähdä sukulaisia, mutta sen reissun jälkeen olin kyllä tosi väsynyt! Se kaikki ikävä mikä purkautu kun niitä ihmisiä näki pitkästä aikaa, oli aika ylitsevuotava. Halailtiin paljon kaikkia ja vaihdettiin kuulumisia. Pikkuveli on taas niin komee puvussaan, ja isosiskona olin luonnollisesti hänestä ylpee! Pöytä oli laitettu koreeksi ja sielä oli jos jonkinnäkööstä leivosta kakkujen lisäksi. Mä en niitä voinu syyä, mutta hain Heimolle aina lautaselle lisää jotaki kakkua. Äiti tuli paikalla ja tuumas "oho", ja vastasin sille vaan et "ei ku mä vien nää Heimolle, pääsenpä ees jollain tavalla kytköksiin näiden herkkujen kanssa". Se päivä oli mulle kiusauksista tähän mennessä kaikkein suurin, mutta se voitettiin! Mä oottelin siinä sitte pari tuntia niiden herkkujen keskellä, ja painuin syrjään vetään omaa ruokaani. Sen jälkeen ei enää ees tehny mieli niitä herkkuja, ku sain ruokaa mahaani. Toki ei menny kauaa syömisen jälkeen, ku mua alko niin lujaa nukuttaan, et meidän piti lähtee kotiin. Mutta ejdittiin me ny sielä muutama tunti jo ollakin, ja ku juhlakalu itekin lähti kylälle kavereiden kans, katottiin mekin sopivaksi lähtee kotiin lepäämään. Juhlista mentiin videovuokraamon kautta kotiin ja katottiin leffoja. Heimo katteli, minä nukuin. Ja minä kattelin sitte niitä seuraavana päivänä uudelleen, jahka olin nukkunu ensin aamusta (yöunien päälle, oltuani välissä ensin pari tuntia hereillä) noin KOLMEN TUNNIN päikkärit. En tiiä mistä se väsy kumpus, mut sen jälkeen ei nukuttanu vasta ku illalla. Heh!

Mutta kyllä sukulaisia vaan oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Heimo tuli sielä hyvin juttuun, ja mikäs tuola on ollessa kun on mukavaa porukkaa ja niin sosiaalinen mies ku olla ja taitaa. Se ei kyllä tuppisuuksi jää missään tilanteessa! ;)

...

Tänään pitääs vielä mennä salille. Heimon piti päästä aikaasemmin mut sille oli taas duunissa ilmootettu, et ajapa vielä yks kuorma lisää. Ny meni taas kaikki aikataulut ja suunnitelmat usiksi mut onneks se ei ny pidennä ku tunnin sitä päivää. Mä en yksin voi salille mennä ku tänään on sellanen treeni missä ehottomasti tartten varmistajan. Joten oottelempa täällä kotona sitte. Salin jälkeen vasta saa ruoan, eli voin kertoo et on vähän tuskanen mieliala mut tähän on sen verta tottunu jo, et alkaa olla melko turta koko kuvioon noiden työaikataulujen suhteen. Ei meinaan ollu taas eka kerta, ja tuskin jää viimekseksi. Eipä noille mitään voi, se on elämää.

...

Mutta mä ny meen laittaan sille Fin-Estille sitä viestiä ajanvarauksesta ja laittelen kuvia sitte suihkurusketuksen jälkeen lopputuloksesta!

...

Ihanaa toivon-torstaita kaikille! <3 Pysykää terveinä ;)

Suski