Treenit meni tosiaan viime viikolla oikeen mallikkaasti. Kaikki alko jo sujuun aikalailla omalla painollaan. Käsitreeni torstaina oli aivan mahtava, ja sain siitä paljon energiaa vielä moniksi päiviksi treenin tuoman totaalisen onnistumisentunteen myötä! Pukkarissa niin ojentajat ku hauiksetki pullotti ja punerti kaikkensa antaneena, ja olin tosi tyytyväinen. Kädet oli kolmatta päivää ihan hellinä. Tämän lisäksi myös perjantain selkä-vatsatreeni oli oikein mallikelpoinen. Tein kovasti töitä, ja rasitus tuntui muiden treenien tapaan vielä seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä. Vatsatreenit meni koko viikolla ihan mahtavasti, kun edellinen viikko meni vähän huonommin. Silloon mulla oli liian kevyitä sarjoja, minkä vuoksi vaihdoinkin ohjelmaan raskaampia liikkeitä. Vatsarutistukset taljassa vaihdoin suoraan vatsarutistuslaitteessa tehtäväksi pudotussarjaksi, ja se tuntu kyllä tosi hienosti tuottavan tulosta. Treenaaminen on mahtavaa! Namskis!
Isseen kans on puhuttu paljon treenaamisesta ja oonkin saanut häneltä aivan loistavia vinkkejä ja linkkejäkin luettavaksi. Oon saanu esimerkkejä liikkeistä ja treeneistä ja oon saanu ihan uudenlaista vaihdetta silmään mun treenaamisessani. Huomasin yhres vaihees oman mielenkiintoni alkavan lopahtaa treeneihin ja tunnistin ylikunnon saapuvan taas hiljalleen askel askeleelta. Tuo mielenkiinnon puute oikeastaan ihan kaikkiin asioihin, mitä mullakin oli taas ilmassa, on yks ylikunnon tunnusmerkeistä. Niimpä ekaa kertaa kolmeen vuoteen, hyvät naiset ja herrat, mä tein sen. Jätin aamutreenit toden totta pois mun ohjelmastani. Jatkossa mun 5pv/vko treeniohjelmassani käydessäni salilla neljästi viikossa, viidentenä päivänä teen kotona kotitreenin, mistä taisinkin kertoa jo aikaisemmassa kirjoituksessani. No tämä on tuottanu tulosta, ja oon saanu treeni-intoni takaasin ja kehittymiseni on ollu ihan huikeeta! Esimerkiks takaolat laitteessa treenaan jo 50kg:lla, kun aikaisemmin tuo määrä oli 35kg. Kyllä vaan, kun ihminen uskaltaa levätä eikä vain treenaa kuin hullun jotain mielettömän jossain, niin kehittymisen tahti on jotain ihan huikeeta! Kyllä, oon ylpee itestäni ja voin myöntää sen ihan näin varmasti ja julkisesti enkä häpee sitä yhtään. Oon tehnyt paljon töitä ja saavuttanu tuloksia enkä aio kainostella tai vähätellä asiaa yhtään.
Suomalaisilla on muuten ihmeellinen tyyli vähätellä kaikkee. "No tuo on tollanen puutarhajyrsin.."-tyyppisesti. Se on ollu mullakin tapana, mutta nyt hiljan oon oppinu, että ei ihmisen tartte hävetä yhtään onnistumisiaan eikä piilotella epäonnistumisiaan. Me ollaan kaikki kuitenkin loppupeleis vaan ihmisiä, kukaan ei oo sen parempi ihmisenä ku toinenkaan, ja jokaisella on oikeus tuntee voitonriemuu ja taas toisaalta epätoivoo, ja kaikkee siltä väliltä. Ollaanhan me tultu tänne elään, ei kainosteleen!
No joo se oli sellanen purkaus, ja sitte taas itte asiaan, heh:
Kouvolassa oli mallikurssi lauantain ja sunnuntain. Isäntä lähti mukaan väliä ajamaan ja naisia kuljettamaan, heh. Meillä oli siis mukana yksi kurssin tytöistä, joka on käynyt tutuksi jo aikaisemmista kisoista missä oon ollut. Meillä oli oikein pitkät mutta silti hauskat reissut. Mennessä ja tullessa pysähdyttiin Tuulonen-nimisessä, noh, kauppakeskukseksko sitä pitäis kutsua, heh. Absilla käytiin syömässä. Mennessä söin seisovasta pöydästä, ja ruoka oli ihan kamalaa. En osta toiste ruokaa sieltä. Tarttuipa mukaan sellainen tosi söpö nallekin, jonka nimesin Roffoksi. Lapussa luki Rafaello, mutta mä luulen et se nimi on aikalailla jokaasella nallella mitä tuolta on noita ostettu. Alla on kuva Roffosta.
Teki kyllä tosi hyvää aina pysähtyä ja jalootella vähän. On tuo istuminen vaan raskasta. Hattua nostan istumatyötä tekeville, pisteet kotiin! Oli muuten tosi positiivista näissä reissuissa, et me ei eksytty kertaakaan. Onneksi matkaseuralaisellamme oli puhelimessaan navigaattori, mikä jelppas niissä kohdissa, kun Google Mapsin ohjeet heittäyty sekaviksi!
Menomatkalla.
Kuvaa ajon ihan alkuvaiheesta.
Vielä oli hiukan hämärää.
Isäntä itte ajamas.
Itte kurssi oli oikein mahtava ja antoisa! Opeteltiin oikeanlaista kävelyä, kääntymistä, pyörähdyksiä, ryhtiä, itsensä kantamista ja muista asioita, mitä tuohon kävelyyn ja lavalla olemiseen liittyy. Käytiin läpi myös jännittämistä ja stressiä. Opin kurssilta tosi paljon, ja omasta mielestäni kehityin niin opituissa asioissa kuin ihmisenäkin tosi paljon. Opin ottamaan asioihin aivan uuden näkökulman, ja innostuin entistä enemmän tästä alasta! Ensimmäistä kertaa aikoihin mulle tulevaisuus tuntui varmalta ja suotuisalta, ja uskalsin luottaa siihen, että ihminen voi olla onnellinen enemmän kuin yhden päivän. Elämä kun on puskenu ja hakannu pientä ihmistä tarpeeks kauan maanrakoon nostamalla hetkellisesti ylös hieman, vain puskeakseen ihmisparan aina vain syvemmälle lattianraon alla oleviin mutaliejuihin, sitä alkaa pessimismi kovertua mieleen ja sydämeen melko tiukasti! Nyt kuitenkin aloin ekaa kertaa aikoihin luottamaan tähän elämiseen ja siihen, että tulevaisuudella on meikälääsellekin päin jotain annettavaa!
Ekana kurssipäivänä, lauantaina, mua jännitti jo valmiiksi kävely. En oo vieläkään löytänyt hyviä, korkeakorkoisia korkkareita, joten menin niillä n. 5cm koron omaavilla korkkareillani kurssille. Lupasin etsiä oikeanlaiset korkkarit mahdollisimman pian. Muilla tytöillä oli kyllä ihan SAIRAAN siistejä korkkareita, hieman kattelin niitä tähdet silmis! Musta tuntu, et olin kurssin kaikkein hännillä tulevin oppilas ja melkeinpä toivoton tapaus. Yritin kovasti, ja pientä kehitystä oli nähtävillä. Mutta tämä raskailla painoilla treenailu on tuottanut tuloksia, ja olin melko jäykkis enkä saanu kroppaani kääntyyn ja meneen niin joustavasti ku olisin halunnu. Mutta kehityin silti, edes hieman. Kurssin jälkeen saatiin Heimon kans viettää vähän laatuaikaa kahden. Heimo oli ostanu mulle ihanan lahjan jostain kaupasta, nimittäin maailman ihanimman meikkisalkun!
Sunnuntaina, kurssin toisena ja viimeesenä päivänä, sain kehuja suuresta kehityksestäni. Huomasin itekin kehittyneeni, kävely oli rennompaa ja luotin itteeni paljon enemmän. Kroppakin toimi jo niinku halusin, vaikka ainahan prepattavaa on. En väitä suoritukseni olleen täydellinen, sitä se nimittäin ei todellakaan ollut. Mutta kehityksestä olin mielissäni todella paljon.
Kurssin jälkeen alotettiin kuvaukset jokaiselle tytölle. Meille kaikille kuvattiin mallikansiot, joiden avulla olis sitte mahdollisuus saada tulvaisuudes töitä. Voi mä niin ootan, et saisin töitä tältä alalta! Aivan mahtava ala, ja sen verran voin sanoa nykyajan malleista mitä oon oppinu, et ne ei oo mitään primadonnia vaan vahvoja ja itseellisiä naisia, joiden oppimisenhalu ja voitontahto on todella kova! Hattua nostan jokaiselle, joka on tiensä tälle alalle raivannut. Siis vau! Tosiaan kuvauksis mulla oli kaks erilaista asua. Toisessa oli farkuiksi naamioidut, ihan sairaan siistit leggingsit ja perustoppi, musta. Heimo löysi ne leggingsit torilta, arvioi mun kokoni ja toi mulle. Ja nehän istu ihan täydellisesti! Olin niin happy, happy!
"Pöksyt" eestä...
...ja takaa!
Toisissa kuvauksis mulla oli farkkuhame ja musta toppi. Kummissakin kuvauksis kenkinä mulla oli ne mun peruskorkkarit joista kerroinkin jo tuo edellä. Kuvaaja oli tosi mukava, ja kertoi aina miten tulee olla ja millaisia ideoita hänellä oli. Sain myös omia toiveitani ja ideoitani tuoda julki, mikä oli tosi mahtavaa. Oli meinaan paljon helpommat kuvaukset kuin Seiskassa, tai ainakin itelleni jäi niistä tosi paljon mahtavammat fiilikset!
Sain töitä kurssilta muuten, olis Tampereen Messukeskukses duunia tän viikon perjantai ja lauantai, autonkorjausmessuilla. Sinne nyt kovasti etsiskelen kyytiä, niin menoon ku paluuseenki. Junalla sitte jos ei muuten pääse. Käytiin tänään kattelees messuille mustia saappaita, yhret lupaavat löyty, laitettiin vielä mietintämyssyyn, jos jostain löytyy vielä paremmat. Tai ainakin mietintään yön yli. Mitäänhän ei tulis ostaa hetken huumas, vaan miettiä ostoksiaan tarkkaan.
Kotiin päästyämme oltiin onnellisia mutta väsyneitä. Reissussa tuli vähän kuvailtua erilaisia kuvatuksia, ja liitänkin näitä kuvatuksia hienosti taas galleriantyyppiseksi pläjäykseksi tähän alle, ja vähän mietteitä jokaasen kuvan alle jokaasesta kuvasta!
Peikkotytön iloinen irvistys :D
Hymyä harjoiteltiin :D
Perusasennon harjoottelua
Habaposeerausta ;)
"Näytä ne vatsalihakset!"
Yhdessä siinä ollaan kuvassa :D
Tässä arvoitus: mitä Heimon kädet tekevät?
(vastaus seuraavassa kuvassa)
Nappiin meni? :D
Käytiin yhdessä syömäs läheises pizzerias.
Kotiin palattuamme, väsyneinä, kauaa aikaa ei oltu hereillä, kun mentiin jo nukkumaan. Suunnilleen 30 min kotiintulon jälkeen mulla alko nenä vuotaa ja yskittään. Keuhkois tuntu oudolta. Mietittiin jo naamakirjas parin kaverin kans et onko täälä meidän kämpäs hometta (*koputtaa puuta, kop kop*) kun mulla oli yskänpoikaasta jo viime viikolla ja taas heti tuli ku päästiin kotiin. Nyt kuitenkin, pari päivää myöhemmin, oon pahan lenssun kouris, ja troppaan itteeni kunnolla et saisin pian jatkaa treenejä. Eilen kävin vetämäs treenin salilla, mut siitäkös tämä enssu vasta intaantuki ja nyt ollaan sitte kipeinä. (Kannattiko?) Nyt siis vaan troppia ja treenit on pannas ainaki tämän viikon, ja todennäköösesti enski viikon, koska tämä on menny keuhkoohin, kuten astmaatikoilla tuppaa meneen nää lenssut vähän turhankin usein...
Kun on ollut oikein hauskaa elämässä ja olosta on saanu nauttia, niin tottahan elämä sitten muistuttaa, ettei täällä elämäs millään huviretkellä olla. Oltiin eileen meinaan lährös salille, ku auton ohjaustehostin alko takkuaan. Ei onneks ehritty parkkista pidemmälle, ja auto siis takas parkkiin. Heimo laitto autoon akkunesteet ja auto lataukseen. Eipä pelannu. Käytiin pyörillä salilla. Lopputulemana autosta siis tää: auto ei pelaa, ja se piti hinata huoltoon. Jippii, kylläpä kaara taas ajan valitti. Kunnon kriisi meinas mulle itelleni tulla tämän takapakin myötä, mutta nyt olo on jo tasoittuneempi.
Tosiaan hinausauto kävi pyörähtääs tänään tuossa pihassa. Mulla oli takana ihan kauhee migreeni ja mahas väänsi. Johtu kyllä siitä, kun en oo saanu oikeen mitään tänään alaha huonon oloni takia johtuen niin lenssusta ku tuosta migreenistäki. No mutta elämäs ei auta valitella omia olojansa, vaan heikkokuntoosena hyppäsin hinausauton kyytiin. Auto vietiin korjaamolle, ja päästiin hinausauton kyytis vielä lähemmäs keskustaa. Käppäiltiin keskustas hetki ja painuttiin syömään. Onko mitään lohduttavampaa huonon ja stressaavan päivän jälkeen ku oikeen täyteen täytteillä ahdettu pizza ja kylmä lasillinen cokista? No eipä mun mieleeni ainakaan mahru! Tän jälkeen kipastiin kaupasta pari pussia karkkia ja käveltiin kotiin. Ilma oli raikas ja pientä tihkusadettaki oli ilmas. Se ei meitä haitannu, vaan juteltiin kaikenlaasta ja manattiin näitä elämän tuomia kuoppia ja mutkia matkas. Olo parani heti kummallakin tosi paljon ja mielikin virkisty suht pitkästä kävelyreissusta!
Se on muuten jännä, ettei tuu käveltyy pahemmin ollenkaan kuntoilun merkeis. Joka paikkaan tulee mentyä joko autolla tai pyörällä ja aerobinenkin koostuu aikalailla kaikesta muusta paitsi kävelystä. Näitä lajeja siis esimerkiksi juoksu, uinti, vesijuoksu, hiihto, rullaluistelu, pyöräily. Ei kävelyä. Kuntosalilla alkulämmittelykin on juoksua, minkä jälkeen ylämäkikävelyä loppujäähdyttelyinä. Tämän jälkeen soutua ja treenaamaan. Ja voin sanoa, että tämä kävelemättömyys myös näkyi; kyllä vaan niinkin lyhyt kävelyreissu kun 10km tuntu takapuoles oikeen mukavasti! Piristi tuo kävely hieman sitä kuntoilijankin mieltä nyt, kun treenit on pannas. Hirvee hinku olis salille, mutta kuri on kova, jos kuntoon meinaa tulla!
Näihin tunnelmiin vois nyt tän hirmu pitkän kirjootuksen taas lopetella ja lähtee selaileen taas juna-aikatauluja, jos sieltä löytääs ku löytääski jonku oikeen suloosen alennusmatkan. Jotenkin tuntuu niin menevän turhaan rahaa, kun yks junamatka maksaa monta kymppiä. Mieluummin käyttäisin senkin rahan vaikka vaatteisiin! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pistäpä mielipidettä kehiin! Kysymykset, vastaukset, mielipiteet.. kaikki sallittuja, mutta pysy asiassa! ;)