kotia, treenejä, ruokailua

Eipä tässä muuta. Loppu! :D

...

Ei vaiskaan. :D heh
Aika ykstoikkoista arkee on pitäny tämän neidin elämäs viimeaikoona. Eli kotona kaikki on pyöriny ruokailujen ympärillä. Opettelen edelleen syömistä oikein, elämäni aikatauluttamista ja pienten päätösten tekemistä treenien kannalta. Kun ruokailut muuttu niin radikaalisti, niin siinä menee aikansa, et ne kaikki tiedot sisäistää, ja homma alkaa luistaa omalla painollaan. Helppoohan tää ei oo, mutta eipä sitä kukaan helpoks oo väittänykkää! ;) Esimerkiks huomenna olis Heimon vanhempien luona vierailu. Edelleenkin pohdin, lähdenkö mukaan eväideni kanssa vai en. Toisaalta olis aika hölmöö olla menemättä, mitä neki aattelis ku ollaan viimeks joulupäivänä nähty. Mut toisaalta, sielä kun on ihan eri ruokarytmit ja erilaiset ruoat, niin mitä mahtaisivat tuumia kun mä syön eri aikoina ja lämmitän ruokani mikrossa. Olisko se vaan sokerin valuttamista murkkupesään..? Kuitenkaan, en voi riskeerata omaa treenaustani ja syömistäni. Ruokavaliosta joustaminen ei tuu kysymykseenkään. Jos annan kerran periks joudun tekeen niin aina, ja siitä ei tuu yhtään mitään. Lisäks se on taas mun kehittymisestäni ja treeneistäni pois, jos alan sooloileen. Joten oon päättäny vahvasti ainaki sen, että jos mukaan meen niin kassikaupalla roudaan ruokaa ainaki mukaan. Mietin vaan, onko parempi jäädä kotiin vielä siksi aikaa, et tää ruokavaliohomma alkaa olla vankemmalla pohjalla ja lähtee kulkeen vähän helpommin urillansa..? Nää on just niitä tosi vaikeita kysymyksiä näis ruokavalioasiois. Yllättävän harva ymmärtää tän homman vaikeutta, saatika sitä miks ei voi joustaa. Pidetään ylpeenä ja töykeenä ihmisenä kun toisten laittama ruoka ei kelpaa. Toisten mieltä en haluais pahoittaa, mut en voi laittaa muiden mielipiteitä myöskään oman hyvinvointini edelle. Vaikee tilanne, tosiaan. Eilen Heimolta kyselin, mitä mieltä se on asiasta, jäänkö vaan kotiin. Vilkaisi mua hetken, hymyili ja jatkoi telkkarin kattelua. Eipä ollut silläkään valmiita vastauksia. Eiköhän tänään jonkinlaiseen lopputulokseen päädytä, se olis vähän niinku pakko. ;) Huomenna nyt viimeistään selviää, kun auto pihasta starttaa, missä mä päiväni vietän, heh. Kerron sitten mitä päätettiin! ;)

Kotona on ollu vähän kireetä, kun mä oon nukkunu tosi huonosti pari viime yötä. Päivisin oon niin kuollu väsystä, et nukahdan melkeen istuaalteni. Öisin takaraivossa sykkii ja hakkaa niin etten pysty tekeen oikeen mitään. Johtunee tuosta pari päivää kestäneestä pääkivusta koko homma. Tänään pakotin itteni aamulla ylähä ja päätin, etten ennen iltaa mee maate ollenkaan. Kun on tarpeeks väsy, niin eiköhän se uni sieltä ihmisten aikaan tuu. :D Oon tosiaan ollu sit hieman kireenä täs, mut eipä mitään maata mullistavaa oo tapahtunu. Itekseni itkeskelly väsymystäni ja elämän eteen tuomia vastoinkäymisiä miehen levitellessä käsiä tyyliin, 'mikä sun NYT tuli'. :D Sitä se univelka ihmiselle teettää, tyyppi on tehny taas itestään pellen, hehe. ;)

Oon ollu myös kireenä siitä, ku on tullu treenattuu vähemmän. Vaihdoin treeniviikon aikataulua vakituisempaan ja toimivampaan aikatauluun, kun sen treeniaikataulun pitäs olla sama koko ajan. Isä tuumas, että sillä on yllättävänkin suuri merkitys. Nyt sitte punnittin ja kääntelin erilaisia treeniviikkotyylejä ja päädyin tähän viimeiseen treeniviikkoon. Siitä johtuen en sitte päässy salille maanantaina enkä tiistaina. Päivä treeniä ja taas päivä vapaata. Hyväähän se vapaa teköö ihimiselle, jos se osais olla paikallansa. Nyt kuitenki tänään pääsen salille taas treenaan ja fiilis on paljon korkeemmalla. Mä en voi käsittää kuinka ne ihmiset kestää, jotka on joka päivä kotona tekemättä yhtään mitään.. kattelevat vaan telkkaria tai ovat netissä. Mun pää ei kestä sellasta. Mä tartten adrenaliinia ja kunnon toimintaa. Sitä vaativa treeni salilla osaa mulle tarjota! Ja mitä enemmän on kipee lihaksistaan seuraavana päivänä, sen paree mieli: tietää tehneensä hyvin töitä ja treenin menneen kunnolla perille. Kuulostaa masokistiselta, mut mä voin lyödä pääni pantiks etten tosiaan oo eka enkä vika kuntosaliharrastaja, jonka ajatusmaailma rakentuu samanlaiseen ympyrään! :) Neljältä Heimo tuumas pääsevänsä duunista, ja sitte mennään salille yhres mun salikaverin kans. Jee! :D

Heh, mulla on aika omituinen tapa, muuten.. ;) Mulla jos ei oo ollu jotain asiaa pitkään aikaan tai oon jostain ylpee, niin korostan aina sanaa 'minun'. Esimerkiks just toi salikaveri-juttu. Eileen sanoin Heimolle, että "huomenna meen salille MINUN salikaverin kans, se on MINUN salikaveri". :D Täydellä läpällä tietysti heitän (en mä ny noin omahyväänen oo, hei, hah!) Ja loppuun saatan heittää vielä et "Et saa sitte omia sitä." Sitte me kummatki nauretaan et just joo, nää on kans näitä juttuja. Samoin kun sain isältä ja hänen vaimoltaan heidän käynnillään salihanskat ja -paidan, sanoin heimolle et "kato mitä MINUN isä osti mulle. Se on MINUN isä, ja nää on MINUN vaatteet. Et saa sitte omia niitä" :D Heimo nauro et eihän hänen käteen ees mahru niin pienet hanskat, heh heh. On kiva joskus hokea et joku asia on vaan minun oma, vaikka ihan vaan läpällä. Ja olla ylpee samalla siitä, et minulla on jotain hyvin erityistä, kuten hyvin erityinen isä joka osaa mua opettaa ja valmentaa kuntosalissa sekä hyvin erityisiä salikavereita, joista oon tosi onnellinen. Sekä oikein erityinen Heimo, joka tekee jokaisesta päivästäni elämisen arvoisen. <3 Vois sanoa, et koko mun elämä on hyvin erityinen, kuten meillä kaikilla: ei oo kahta samanlaista! :D

Selkätreeni meni keskiviikkona hyvin. Ihmettelin kovasti, kun en tullut kovinkaan kipeeks. Isä tuumas, et ruokavalio ja lisäravinteet menee hyvin perille. Sit jos teen jotain eritavalla edelliseen viikkoon nähden, niin sitten voin tulla normaalia kipeemmäksi. Ja lupaili, että ehdin kyllä tulla vielä kipeeks kun treenit kovenee. Alko naurattaan, et täs mä oon huolissani kun en oo kipee, pystyn käveleen selkä suoras ja hengittään ilman arkoja lihaksia. Mutta sitähän tää on! Mahtavaa treeniä, mahtavia tuloksia, mahtavaa oloa. =) Saas nähdä kuinka kipee oon huomenna. Mulla on tunnetusti oikein heikot jalat, varsinkin etureidet. No niitähän treenataankin tänään, ja vaikka se tuntuu viikon kovimmalta treeniltä, niin on se myös palkitsevin. Mahtavaa! =) Kerron sitten miten meni. ;)

Kävin eilen työhaastattelussaki. Toimistotöihin metallialan yritykseen hain. Haastattelu meni toisaalta hyvin, mut jotkut kommentit haastattelijalta sai mut epäluulon varaan. Haetaan mun vanhan koulukaverin kans samaa paikkaa. Ei mitenkään tietoosesti, vaan tääkin selvis mulle hänen fB-päivityksestään. Hauska sattuma! Vaikka toisaalta, ollaanhan me kummatkin liiketalouden tradenomeja. :D Tietysti otan työn vastaan, jos sen saan. Unelmaduuni olis päästä taas sinne hautomolle duuniin, missä olin viime kesän töis. Mutta täytyy näitä varakortteja myös rakennella, nyt kun oon kuullut sieltä suunnasta, ettei duunipaikka oo varma. Siellä on jotain sisäisiä juttuja joita pitää selvitellä. Ja sit jos tosiaan vaikuttaa siltä ettei Seinäjoelta nyt ala löytyy duuneja, on lährettävä etelämmäksi. Tietysti peljättää jos niin kauas pitää lähtee duuniin, mut en mä halua paikallanikaan tätä elämääni viettää! Kyllä mäkin haluan perheen ja kodin, on mullakin niitä pesänrakennusunelmia tän fitneksen lisäks. Sitte joskus tulevaisuudes. En vaan haluu herätä joku päivä ja todeta, et nyt olisin siinä iäs ku perhe pitäis jo olla, ja mitään en oo saanu aikaan. Unelmiensa eteen pitää tehdä töitä, oli ne mitä tahansa. =) Joten työnhaku ja fitness on nyt mun elämäni tärkeimmät duunit. Että näin.

No eipä siinä, loppuu se teksti näköjään multakin joskus! ;) Mun pitäis ottaa kuviaki pikkuhiljaa taas ettei tää tätä pelkkää lässynlää-lätinää. Saa taas vähän ulkonäköö tähän blogiin. Ei vaan meinaa keritä mitään kuvaileen, ei salilla eikä missään. Se on vaan merkki siitä, et duunia on tullu painettuu ankarasti. No joo, mut mä yritän kuvailla!

Kuullaan, ja kirjoitellaan. Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille, ja muistakaahan liikkua! :)