Treenejä, ruokailua, vieraita, kovempia treenejä, tuloksia, innostusta, kavereita...

Treenipainootteista on ny pitäny, joten on tää kirjoottaminenki jääny vähemmälle. Treenit suju siinä melkolailla omalla painollaan, ja tuloksia ei pahemmin meinannu enää tulla enempää ku mihin oli jo päästy. Sitte isseen kans sovittiin, et hän rupee mun valmentajaksi. Tietää enemmän näistä salihommista ja miten ne kokonaisvaltaasesti hoidetaan. Ite kysyin, ja isä onneksi suostui! =)

Issee ja hänen vaimo tuli sitte käymään tuos toissa viikonloppuna, ja nähtiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Opettivat mulle oikeanlaisen ruokailun ja tajusin, et jos haluun ehittyä, niin mun pitää syödä jotakuinkin KOLME KERTAA ENEMMÄN mitä olin syönyt. Ruokamäärät on ihan valtavia! Ja ruoka on monipuolista ja sitä syödään usein.

Issee opetti mua myös kokkaamaan oikeella tavalla ruokaa siten, että ruoka on sekä maukasta, kosteempaa, ravinnerikkaampaa ja siitä ei proteiinit hajoa jo paiston aikana. Meillä on alettu syömään paljon monipuolisemmin nyt, ja vaikka tää ruokavaliomuutos vaatiikin totuttelua ja sitkeyttä, niin oon sitä jatkanut ja niin meinaan tehdä jatkossakin!

Alkuun sain pakottaa itteni syömään niitä ruokamääriä, mutta tosi nopeesti kroppa tottu niihin satseihin, ja nyt ruoka menee jo tosi iisisti alaha! Alkuun myös kroppa oli kipee ja olin tosi väsynyt. Lihakset on kasvaneet viikon aikana huomattavasti ja oon ittekseni pähkäälly sen johtuvan siitä, että oon treenannu mutta kroppa ei oo saanu energiaa lihaskasvuun, ja nyt ku sitä energiaa tulee, niin kroppa ikäänkuin ottaa sitte kiinni itteensä, ja kasvaa jäliistä päin. Syön tosi suuria määriä, mutta mun on koko ajan nälkä.

Alkuun tuntu, et syönnin jälkeen olin kylläinen alle vartin, ja sitte oli taas jo pikkuusen nälkä. Ihan ku kaikki ruoat olis vaan huuhdottu vessasta alas. Kroppa vissiin käytti niin innokkaasti energiaa. Tai näin oon omassa päässäni pähkäälly. Nyt kylläisyys pysyy jo tunnin verran, sitten on nälkä. Hassua, et vaikka syö noin suuria ruokamääriä, niin silti on nälkä ja lihomaan ei pääse. Kyllä ihmiskeho vaan vaatiikin paljon energiaa. Kyse on vaan siitä, mitä syö ja miten.

Tuon ruokapuolen opettaminen on ollut paras lahja mitä mä oon ikinä saanut, koska oon alkanut voimaan kokonaisvaltaisesti niin paljon paremmin! Mulla on pinnaakin enemmän ku koko elinaikanani koskaan on ollut! Mahtavaa. =) Oonki nauranu Heimolle et hei mä en ookaan hermoraunio, mulla on vaan ollu nälkä. ;) hehe

Ei mut tosissaan, energiavaje näyttää olleen melko paha mulla, mitä oon nyt lukenu ja kuullu ja oppinu näistä asioista. Ja oon tosi onnellinen, et tilanne on korjaantunut!  Tosin, vähän menee vielä karkkia päivällä, muutamia paloja, muttei paljoaa. Siitä tavasta on kyllä päästävä eroon ja keksittävä jotain muuta syötävää. Se on vaan niin helppo napata pari suklaata suuhun, kun nälkä on kova. Ja pähkinää vähän perään. ;) Saa nopeesti kaloreja kiertoon. Se on vaan merkki siitä, että lisää on syötävä. Sainkin isältä lisäohjeita tuohon liittyen pari päivää sitten, joita aloin eilen sitte noudattaan, ja nälkä on todentotta pienentynyt! JES! =) Se on hirvee tunne, kun on koko ajan nälkä. Ei saa itteensä rauhalliseksi ollenkaan. Mutta lihakset on kyllä kasvaneet, ihan joka puolelle. Ei paljoaa mutta niin että ite huomaa muutoksen. Se antaa voimaa jatkaa eteenpäin!

Salilla on kans tapahtunut muutoksia. Mun PT oli opettanu mulle vääriä tekniikoita, joita isä sitten korjaili, ja hänen vaimo auttoi myös! Sain myös vinkkejä tuon notkoselkäni varjeluun salitreeneissä, mistä on varmasti suuri hyöty. Sain paljon informaatiota niin liikkeiden suoritustekniikoissa, palautuksissa kuin painojenkin määrissä, varusteissa ja oikeestaan kaikessa saleiluun liittyvässä! Mulla on painot ollu vähän hakuses tähän mennes. Oon tehny vähän sillä mikä on hyvältä tuntunu ja laittanu vähän kärsimään ja puristamaan lihaksia toistojen aikana. No viime viikolla sitte mittailin Heimon ja pikkubroidin kans mun maksimeja, joiden mukaan sitte laskettiin mun treenipainot. Treenit veny tietenki pidemmiks, koska maksimeja piti hakea ja myös pitää kunnon tauot maksimien välissä. Se oli vähän turhauttavaa, mutta samalla myös palkitsevaa. Oikeet painot löyty ja enää ei tullu sitä oloa, et olisinkohan pystynyt parempaankin. Mahtavaa! Isälle sitte laitoin tiedot maksimeista ja se teki mulle treeniohjelmaa, jonka lähetti mulle jo samana päivänä. Upeeta. Ihanaa, kun se jaksaa auttaa mua. Tällä alalla on niin paljon tosi hyödylistä nippelitietoo mitä oon nyt saanut käsiini, ja siitä kiitos kuuluu yksinomaan isälle! Arvostus ei vois oikeestaan enää olla suurempi. Hän kun ihan selvästi tietää, mistä puhuu ja mitä tekee. Nyt sitten jatkossa treenit kovenee joka viikko, syödään kunnolla ja kehitytään. Tää olis tarkootus. Homma alkaa pyörimään paljon tuloksellisemmilla kanavilla kuin mitä se nyt on ollu. Tää vaatii uhrauksia ja kovaa työtä, mutta mä oon siihen todella valmis! En mitään halua niin paljon, kun päästä fitness-alalle ja piireihin mukaan, kisaamaan tosissaan ja tutustumaan ihmisiin.

Sain Heimolta salille kengätkin, sellaiset varvaskengät. Ne on olleet paljon paremmat. Valmentajalta kun tuli käsky, että kengät vaihtoon ja välittömästi. ;) Noi uudet kengät on muuten hyvät, mutta ne hankaa jalan sivulle luuhun. Mutta laastaria vaan alle, niin eikö se jalka kestä kunnes kenkä vähän muokkautuu! Isältä ja hänen vaimolta saatiin vaikka mitä, mikä auttaa tuon saleilun ja ruokailun kanssa. Menin jo hiljaiseksi sunnuntaina, kun vielä sain uuden salipaidankin! Mietin, että onko tämä nyt jo vähän liikaa, mua ei oo koskaan autettu pienen ajan sisällä noin paljoaa. Paitsi Heimo auttaa mua joka päivä, ja häkellyttihön sekin mua alkuun, mutta nyt siihen on jo jotenkin niin tottunut. Me autetaan molemmin päin toisiamme niin paljon kun pystytään. Sikspä aloinkin miettiin, miten mä voin auttaa vastavuoroisesti isää ja hänen vaimoaan. Sellaanen mä vaan oon, paljon helpompaa on antaa ku ottaa vastaan. Arvostus kaikkea saatua kohtaan on aina niin suuri. Ja nää avut oli jotain ihan mieletöntä, joista oon saanu paljon voimaa jatkoonkin! =)

Treenit nyt tosiaan kovenee koko ajan entisestään, mutta se on vaan hyvä asia! Musta tuntuu, että oon kovemmassa kunnossa sielä fitness-kisojen semifinaaleissa mitä oon nyt, ja toivottavasti aika isolla harppauksella. =) Mutta en ota siitä mitään paineita, ihan mielenkiinnolla vaan meen kisoihin! Näen vähän sitä maailmaa ja saan kokemusta ja muistoja lisää. Tiedä, vaikka tulis uusia kavereitakin tavattua! =)

Kavereita on tosiaan tullut nyt tavattua muutenkin! Uutena vuonna oltiin Vaasassa, mutta tultiin jo yöksi kotiin. Oltiin tapaamassa saleilua harrastavia kavereitamme sielä, ja oli yllä tosi hauskaa! Ostin sitte salikaverilta vähän vaatteitakin, joita se ei enää käyttänyt. Se on vähän pidemmällä tuossa treenaukses ku minä, joten luonnollisesti jotkut vaatteet jää treenauksen edetes pieniksi. No mä rimpula vielä mahruun kyllä niihin vaatteisiin, niin mikä nottei! ;) Kasa lähti meille kotia!

Salilla Seinäjoella oon tavannu kans yhtä tyttöä, jonka oon tavannu meidän kuntosalin saunas. :D Se oli alunperin Lahdesta, ja manasin heti Heimolle et heti u tuun kaveriks jonku kans niin tottahan se ei oo täkäläisiä. No nyt se on kuitenki muuttanu tänne meidän kaupunkiin, ja ollaan jo kerran treenailtu yhdes. Ens viikolla taas.

Tosi kiva, kun saa uusia kavereita! Niitä mä arvostan ylitse kaiken ja tuun aina tosi iloiseksi jos joku haluaa mun kans kaveerata. Mähän oon aika suora kommenteissani, joten kaikki ei mun seuraa kestä. Monesti en ees tajua, et joku on taas pitkästä aikaa suuttunu mulle jostakin. Ihmettelen vaan, kun ei kuulu mitään. Sitten ilmeneeki, et oon taas valinnu jonku sanamuodon väärin tai jotain muuta vastaavaa. Sitte vollotan Heimon kainalos vähän aikaa ja totean, et tähän ei kaaduta. Uusia kavereita tulee lisää. Jos mä en kelpaa omana ittenäni, niin etin muita kavereita. En ala muuttuun vaan siks et mussa joku piirre ärsyttää toista. Mä oon ollu aikaasemmin kova miellyttämään muita, mutta enää mulla ei oo sellasta väkinäistä tarvetta. Itsevarmuus on noussut saliharrastusten myötä! =)

Älä käsitä väärin, en siis oo mikään ylpee ihminen, joka ei ota toisia huomioon ja haukkuu kaikki päin naamaa. Oon ihan normaali, kuntoilua rakastava ihminen, joka vaan sanoo mitä ajattelee. Yritän kyllä miettiä ennenkuin puhun, mutta joskus lipsahtaa rivien välistä joku kommentti, ja taas mennään. :D Toiset arvostaa mussa sitä rehellistä puolta, mutta suurin osa vihaa. Ei siinä, mä oon noiden ensimmäisten piireissä, ja hauskaa on ollut. =)

Pikkubroidi oli tosiaan meillä kans viikonloppua, ja meillä oli tosi kivaa. Heh, aina kun se on meillä, mä kysyn siltä sen lähtöpäivänä, et enhän oo töksäytellyt sille mitään. Et sori hei jos oon taas äksyilly jotenki. Tänään sama homma, ja broidi tuumas vaan melkeen heti ku olin lauseeni saanu loppuun, et oo. Tiesi vissiin jo, mitä on tulossa. :D Se on yks sellaisia ihmisiä maan päällä, joiden kohtelusta mä oon erityisen tarkka. Niin omasta kohtelustani sitä kohtaan kuin muidenkin. Meille on kehittyny aika läheiset välit ja oon siitä tosi iloinen. Se on tosi hyvä veli. =)

No joo mut tällaasta tänne. Nyt mä painelen taas syömään vähän välipalaa, ja muutaman tunnin päästä saakin vetää toisen lämpimän aterian tälle päivää. =) Ehkä se HEimokin pian pääsee duunista, jos sen kans keksiis jotaki kivaa tekemistä. =)